Hyvän kesätyön oppaasta vinkkejä kesätyön kehittämiseen

Vastuullinen kesäduuni -kampanja on julkaissut Hyvän kesätyön oppaan. Se tarjoaa kesätyönantajille käytännön vinkkejä ja suosituksia kesätyön kehittämiseen. Oppaan avulla työnantajat voivat tarkastella kesätyön tilannetta omassa organisaatiossaan ja miettiä, kuinka seuraava taso olisi saavutettavissa.

Oppaan pohjana toimivat kampanjassa määritellyt hyvän kesätyön periaatteet, joita ovat mielekäs työ ja kohtuullinen palkka, hyvä hakijakokemus, perehdytys ja ohjaaminen, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus sekä kirjallinen työsopimus ja -todistus.

Lataa maksuton Hyvän kesätyön opas

Kesäduunikampanjassa on mukana jo yli 160 vastuullista kesätyönantajaa

Vastuullinen kesäduuni 2013 -kampanjassa on mukana jo yli 160 työnantajaa. Kampanjaan on mahdollista liittyä kesätyökauden loppuun asti. Tervetuloa mukaan kaikki työnantajat, vaikka palkkaisitte vain yhdenkin kesätyöntekijän. Ilmoita organisaatiosi kampanjaan!

Työnhakijalle: etsitkö kesätyötä? Jos etsit kesätyöpaikkaa, ota rohkeasti yhteyttä kampanjassa mukana oleviin työnantajiin. Kesätyöpaikkailmoituksia voi etsiä työnantajien kotisivuilta ja osoitteesta Monster.fi.

Kesäduunikoutsikoulutuksesta ideoita kesätyön kehittämiseen

Vastuullinen kesäduuni -kampanjaan ilmoittautuneille Lappeenrannan ja Tampereen seudun työnantajille järjestetään toukokuussa maksuton kesäduunikoutsikoulutus. Koulutuksen tavoitteena on kehittää työnantajien valmiuksia tarjota nuorille innostava ja opettava kesätyökokemus, jonka myötä sekä nuori että työnantaja saavat kesätyöstä enemmän.

 

Tilaisuuden teemoja ovat mm. nuoren kohtaaminen, innostava perehdyttäminen ja kehittävän palautteen antaminen. Koulutuksen kohderyhmänä ovat HR-esimiehet ja -asiantuntijat sekä kesätyöntekijöiden esimiehet. Työmuotoina ovat case-työskentely ja keskustelut. Kesäduunikoutsikouluttajina toimivat suunnittelupäällikkö Antti Järventaus Suomen lasten ja nuorten säätiöstä sekä projektipäällikkö Maarit Mattila Taloudellisesta tiedotustoimistosta. Tilaisuuksissa on aamiaistarjoilu.

 

Kesäduunikoutsikoulutus järjestetään:

 

Lappeenrannassa maanantaina 20.5.2013 klo 8.30–11.00 Fazerin Lappeenrannan makeistehtaan tiloissa, Valtakatu 2

 

Tampereella tiistaina 21.5.2013 klo 9.00-11.30 Aamulehden auditoriossa, Itäinenkatu 11

 

Ilmoittautuminen

Ilmoittautumiset koulutuksiin maanantaihin 6. toukokuuta mennessä osoitteella viivi.viitanen@nuori.fi

 

Huom! Paikkoja on rajoitetusti, joten ensi vaiheessa organisaatiosta voi ilmoittautua koulutukseen kaksi henkilöä. Mikäli tulijoita olisi enemmän, ilmoitathan kiinnostuneet jonopaikoille. Mukaan pääsy selviää ilmoittautumisajan päättyessä viikolla 19.

 

Tilaisuudet järjestävät Suomen lasten ja nuorten säätiön Vastuullinen kesäduuni -kampanja, Taloudellinen tiedotustoimisto TAT, Fazer (Lappeenrannassa) ja YIT (Tampereella).

 

Mikäli organisaatiosi ei vielä ole mukana Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa, siihen voi liittyä tästä. Liittyminen on maksutonta.

Tutustu työelämään ja tienaa -mallilla voi työllistää nuoren kahdeksi viikoksi

Tunnetko jo Tutustu työelämään ja tienaa -mallin? Sen avulla voi tarjota kesätyötä peruskoululaisille ja lukiolaisille. Vuonna 2013 korvaus kahden viikon jaksosta on 320 euroa, joka sisältää lomakorvauksen. Ks. lisätietoja ja toimialat, joilla sopimus on voimassa.

Ilmoittaudu kesäduunikampanjan Vastuullisin kesäduuni 2013 -kilpailuun

Vastuullisin kesäduuni 2013 -kilpailuun voivat osallistua kampanjaan mukaan liittyneet työnantajat. Osallistuminen on maksutonta. Ilmoita organisaatiosi kilpailuun: www.nuori.fi/kesaduunikisa

Lähetämme toukokuun aikana kaikille ilmoittautuneille linkin kyselylomakkeeseen, jonka voitte välittää kesätyöntekijöillenne. Kilpailun vastausaika on kesäkuun alusta heinäkuun loppuun.

Kilpailun raati palkitsee parhaiten menestyneet työnantajat kolmessa kategoriassa: pienet (alle 50 työntekijää), keskisuuret (50-250 työntekijää) ja suuret (yli 250 työntekijää). Valinta perustuu ensisijaisesti kesätyöntekijöiltä saatuihin vastauksiin. Käsittelemme kaikki vastaukset luottamuksellisesti, emmekä luovuta yksittäisten työnantajien tuloksia kolmansille osapuolille. Lähetämme jokaiselle osallistujalle kirjallisen palautteen oman organisaation tuloksista. Voittajat julkistetaan elokuussa järjestettävässä päätöstilaisuudessa.

Kilpailuun osallistuminen on oiva keino saada nuorten palautetta kesätyön kehittämiseksi.

Kesäduunikampanjan seminaarit

Tänä keväänä kampanjassa on järjestetty seminaarit:

 

21.3.2013 KESÄTYÖ – RAKENNA TYÖNANTAJAKUVAA JA MAINETTA

Esiintyjät: Jouni Heinonen, Pohjoisranta Burson-Marsteller – Marja Pylkkänen, Monster Oy – Leena Majamäki, Fazer-konserni – Riku Ruokolahti, T-Media Oy

 

18.4.2013 KESÄTYÖ – JOHDA TULEVAISUUDEN TEKIJÖITÄ

Klo 13.00-16.00 Alma-talo, Alvar Aallon katu 3 C

Esiintyjät: Taru From, HR4 Solutions Oy – Timo Piili, YIT Oyj – Harri Leinikka, T-Media Oy – Kirsi Piha, Strateginen viestintätoimisto Ellun Kanat Oy

 

Kesäduunikampanja kiittää lämpimästi osallistujia ja esiintyjiä sekä järjestelyissä apuna toimineita Alma Mediaa ja HENRY ry:tä.

“Nuorten työllisyydestä ei voi puhua liikaa, ja aihe on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan”

Kesätyökulttuuria kehittämässä – Terhi Huttunen, Soneran Kasvualusta-blogi:

“Minä innostun usein, mutta harvoin sellaisella tunteenpalolla kuin Vastuullinen kesäduuni -kampanjan avajaisissa, jossa keskusteltiin nuorten työllistymisestä ja heidän tulevaisuudestaan  – siis Suomen tulevaisuudesta.

Nuorten työllisyydestä ei voi puhua liikaa, ja aihe on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Edellisen laman nuoret eivät saaneet kunnollista mahdollisuutta astua työelämään, ja kärjistetysti kokonainen sukupolvi jäi määräaikaisten pätkätöiden loukkuun. Jos emme anna nuorille mahdollisuutta tutustua työelämään ja oppia sen perustaitoja, samanlainen vaara on nytkin olemassa. Nuorisotyöttömyys vaikuttaa työllistymiseen, tuottavuuteen ja palkkakehitykseen monta vuotta eteenpäin. Pahimmissa skenaarioissa Euroopassa kasvaa menetetty sukupolvi, joka aiheuttaa yhteiskunnallisia levottomuuksia, jopa ääriliikkeitä.”

Lue koko juttu

Hyvä kokemus kesätyöstä on yrityksenkin etu

(Teksti on julkaistu HS:n Mielipide-osiossa 31.1.2013)

Eli­na Ser­tin kir­joi­tus ke­sä­töi­tä ha­ke­vis­ta nuo­ris­ta (HS Nuor­ten pos­ti 24. 1.) ker­toi osu­vas­ti mo­nien nuor­ten ko­ke­muk­sis­ta ja asen­teis­ta ke­sä­työ­mark­ki­noil­la. Eten­kin al­le 18-vuo­tiai­den on haas­ta­vaa löy­tää töi­tä ke­säk­si, vaik­ka in­toa ja ha­lua oli­si. Sa­ma­na päi­vä­nä kun mie­li­pi­de­kir­joi­tus jul­kais­tiin, Elin­kei­no­elä­män kes­kus­liit­to heit­ti jä­se­nil­leen haas­teen tar­jo­ta 15 000 ke­sä­työ­paik­kaa enem­män kuin vii­me vuon­na. Se on nuo­ril­le erit­täin ter­ve­tul­lut uu­ti­nen näi­nä ta­lou­del­li­ses­ti haas­ta­vi­na ai­koi­na.

Työ­paik­ko­jen mää­rän li­säk­si tär­keää on myös nii­den laa­tu. On tär­keää, et­tä nuo­ren en­si­kos­ke­tus työ­elä­mään on in­nos­ta­va ja edis­tää työ­elä­män pe­rus­tai­to­jen omak­su­mis­ta. Nuor­ten esi­mie­hil­lä on täs­sä suu­ri roo­li. Myös nuor­ten ha­ki­ja­ko­ke­muk­seen kan­nat­taa pa­nos­taa. Jos vies­ti on kan­nus­ta­va ja nuor­ta ar­vos­ta­va, voi nuo­rel­le jää­dä vas­tauk­ses­ta hy­vä fii­lis, vaik­ka ke­sä­työ­paik­kaa ei sil­lä ker­taa sai­si­kaan.

Ke­sä­työ, rek­ry­toin­nis­ta ai­na pa­lau­te­kes­kus­te­luun, on työn­an­ta­jil­le lois­ta­va ti­lai­suus luo­da it­ses­tään ja toi­mi­alas­taan myön­teis­tä mie­li­ku­vaa. Muu­ta­man vuo­den pääs­tä nä­mä nyt ke­sä­töi­tä ha­ke­vat nuo­ret ovat nii­tä, jois­ta työn­an­ta­jat tais­te­le­vat.

Ant­ti Jär­ven­taus
Vas­tuul­li­nen ke­sä­duu­ni 2013 -kam­pan­ja
Suo­men las­ten ja nuor­ten sää­tiö

Ilmoittautuminen vuoden 2013 kesäduunikampanjaan on käynnissä!

Kesätyöpaikka on nuorelle arvokas tilaisuus kehittää työelämävalmiuksiaan. Työnantajalle kesätyö on erinomainen tilaisuus tehdä myönteinen ensivaikutelma, tunnistaa tulevaisuuden huippuosaajat ja opettaa uudelle työntekijäpolvelle työelämässä tarvittavia taitoja.

Hyvä työnantaja, tule mukaan kehittämään vastuullista suomalaista kesätyökulttuuria! Mukaan kampanjaan ovat tervetulleita kaikki työnantajat. Kampanjassa esitellään hyvän kesätyön periaatteet, joiden avulla sekä kesätyöntekijä että työnantaja hyötyvät enemmän kesätyökokemuksesta. Ilmoittaudu Vastuullinen Kesäduuni 2013 -kampanjaan verkkolomakkeella.

 

Kesäduuni Uudellamaalla 2013

Tunnetko myös Kesäduuni Uudellamaalla 2013 -kampanjan? Kampanja haastaa uusmaalaisia työnantajia tarjoamaan kesätyötä nuorille. Tavoitteena on, että mahdollisimman moni maakunnan nuori saa ensimmäisen kesätyöpaikan tulevana kesänä. Lisätietoja ja kampanjaan ilmoittautuminen: www.kesaduuniuudellamaalla.fi/liity-mukaan

Vastuullinen kesäduuni sai tunnustusta Vala Awards 2012 -kilpailussa

Vastuullinen kesäduuni -kampanja sai kunniamaininnan Vala Awards 2012 -kilpailun sarjassa vuoden varainhankintateko. Kampanja lämmitti raadin ajankohtaisella aiheellaan sekä hyvin toteutetulla yritysyhteistyökonseptilla. Tästä kampanjasta hyötyvät kaikki! Aikaisemmin kampanja on palkittu vuoden 2011 yhteiskuntaviestintätekona.

 

Vala Awards on Vastuullinen lahjoittaminen ry:n vuotuinen kilpailu, jonka tarkoitus on nostaa esiin vastuullisia ja onnistuneita varainhankintatekoja. Vala ry edistää Suomessa vastuullista ja ammattitaitoista varainhankintaa.

 

Lue lisää: www.vala.fi/taustaa/awards2012

Vuoden 2012 vastuullisimmat kesätyönantajat ovat YIT, Helen Sähköverkko ja Ponsse

Vastuullinen kesäduuni -kampanja palkitsi kolme yritystä kolmessa kategoriassa: pienet alle kymmenen, keskisuuret alle sadan ja suuret yli sadan kesätyöntekijän työpaikat. Suurten kategoriassa voittajaksi ylsi myös viime vuonna kärkisijan jakanut YIT. Keskisuurten sarjan voitti Ponsse Oyj ja pienten sarjan Helen Sähköverkko Oy. Kilpailun voittajat saavat käyttöönsä Vastuullisin kesäduuni -tittelin ja -logon.

 

Lisäksi raati antoi kunniamaininnan kuudelle kilpailussa hyvin menestyneelle yritykselle. Suurten sarjassa kunniamaininnan saivat niin ikään vuonna 2011 palkittu Tampereen Särkänniemi Oy ja Rautaruukki Oyj. Keskisuurten sarjassa nostettiin esiin Liedon Säästöpankki ja Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, pienten sarjassa Samcom Oy ja Paintball Sissos Oy.

 

Työnantajia koskevat tiedot kerättiin suoraan organisaatiossa työskennelleiltä nuorilta. Kysymykset koskivat nuorten tyytyväisyyttä työnantajaansa sekä hyvän kesätyön periaatteita, joita kampanja edistää. Päätöksen voittajista teki pisteiden perusteella kilpailuraati, johon kuuluivat Ole Johansson (Elinkeinoelämän keskusliitto EK), Leena Malin (Henkilöstöjohdon ryhmä HENRY ry), Teppo Rantanen (Suomen lasten ja nuorten säätiö/Deloitte), Rauno Heinonen (Alma Media), Marja Pylkkänen (Monster.fi), Eveliina Heinäluoma (Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL) ja Seija Pitkänen (Sonera).

Kesäduunikampanjan päätöstilaisuus 23.8.2012

Vastuullinen kesäduuni 2012 -kampanja huipentuu 23. elokuuta Linnanmäellä. Tilaisuus alkaa Linnanmäen Peacockissa kesätyöaiheisella seminaarilla klo. 13.00-15.00. Puhujina ovat mm. Kirsi Piha sekä Alma Median viestintäjohtaja Rauno Heinonen. Seminaarin päätteeksi palkitaan Vuoden 2012 vastuullisin kesätyönantaja. Kunniakkaasta tittelistä kisaa yli 40 yritystä. Tilaisuuden juontaa Jani Toivola.

Seminaari on maksuton. Imoittautumiset osoitteeseen: lauri.laavakari(at)nuori.fi Tapahtuma löytyy myös Facebookista: http://www.facebook.com/events/350755811664477/

ISS:n kesäduuniblogi – Loma yksillä, kesä kaikilla

“Kiitos viestistäsi, olen lomalla…”
“Automaattinen vastaus. Olen kesälomalla ja palaan toimistolle..”

Sähköpostiviesteily on näinä päivinä melko yksipuolista – useimmiten tavoittaa pelkän tietokoneen välittämän automaattivastauksen. Syykin on selvä. Valtaosa konttorirotista on heittänyt jussina kravatin naulaan, löysännyt kauluspaitaansa ja vaihtanut jakkupuvut shortseihin ja t-paitaan. Ei ole yhtään liioiteltua väittää, että heinäkuussa koko Suomi lomailee. Paitsi tietysti kesälissu.

 

Nekin, jotka ovat vielä täällä konttorilla, haikailevat jo lomiensa perään. Kahvipöytäkeskustelut sivuavat lomasuunnitelmia. Lehtien lööpitkin ovat vaihtaneet kuumimmat julkkisjuorunsa lomasäiden uusimpien käänteiden raportoimiseen. Entäpä me, jotka hiki hatussa painamme niitä töitä koko kesän?

 

Vaikka hellepäivinä sitä kaipaa viileästä konttorista pihalle, ei kesän lopulla tarvitse näyttää kalkkilaivan kapteenilta – ulkoilmasta voi nauttia työajan puitteissakin. Tiimipalaveri ei ole aina sidottu neljän seinän sisälle. Lounastauolla voi tehdä eväsretken pihalle – ruokakin maistuu todistetusti paremmalta ulkona. Ja kyllä, nykyajan kehittynyt teknologia mahdollistaa blogin kirjoittamisenkin jostain muualta kuin omasta työkarsinastaan. Ja sitten on tietysti ne pitkät ja valoisat kesäillat…

 

Vakavasti puhuen meidän kesäduunilaisten harteilla lepää melkoinen vastuu. Siitä, että firma pyörii silloinkin, kun kokemus ja sen kaveri, hiljainen tieto, lomailevat. Silloin vastaukseksi ei riitä pelkkä: “Emmä tiedä, mä olen vaan kesäduunissa täällä!”. Kaikkea kesälissu ei voi osata taikka tietää – eikä onneksi kukaan sitä edellytäkään. Pääasia, että on valmis ottamaan selvää, ja tekemään hommansa parhaan osaamisensa mukaan.

 

Ja kuten viime viikolla lomansa aloittanut työkaverini lohdutti: “Mieti sitä niin, että joka perjantai alkaa kahden päivän mittainen loma.” Totta. Kesämieli kannattaa silti säilyttää, vaikka loma tulisikin vähän pienemmissä pätkissä!

 

Kirjoittaja on duunissa kesälissuna ISS:n pääkonttorilla. Seuraa blogia Facebookin duunISSa-sivustolla.

HR-harjoittelijana ABB:lla

Työpuhelimeni soi heti aamusta, ja sieltä tiedustellaan yksityiskohtia eräästä tapahtumasta, joka on vastuullani kesällä järjestää. Sähköpostiini näyttää tulleen yllättävän paljon uusia viestejä, vaikka kesä on rauhallisempaa aikaa. Yhdessä mailissa tiedustellaan ajankohtia syksyllä järjestettäviä koulutuksia varten, toisessa mailissa ilmoitetaan intrasivujen virheellisistä linkeistä, jotka tulee korjata kiireellisesti. Huomaan myös saaneeni kirjeitse “etanapostilla” kesäkuussa järjestetyn koulutuksen palautteet, jotka tehtäväni on koota yhteen ja kirjata kommentit ja palautteet tietokantaamme. Esimieheni pyytää minua vielä tekemään mieluiten tämän päivän aikana koonnin rekrytointitilastoista. Vilkaisen kalenteriani, ja huomaan tiimipalaverin alkavan puolen tunnin päästä. Ajattelen; ihanan työntäyteinen päivä edessä!

 

Olen kesätöissä HR-harjoittelijana ABB Oy:lla Vaasassa, osana ABB:n Rekrytointi- ja henkilöstön kehittämistiimiä. Aloitin tässä samassa tiimissä harjoittelijana jo joulun alla 2011, ja kesäharjoittelijana olen tämän jakson perään. Päädyin ABB:lle perinteisen oppilaitosyhteistyökanavan kautta, kun viime vuonna loppusyksystä törmäsin ABB:n ständiin yliopistomme messutapahtumassa. Kaverini vinkkasi minulle harjoittelupaikan aukeamisesta, enkä epäröinyt hetkeäkään hakea, etenkin kun saan hyväksiluettua harjoittelujakson opintoihini. Ilokseni ja onnekseni minut valittiin, ja tämä puoli vuotta ABB:llä onkin mennyt vauhdikkaasti ja hyvällä fiiliksellä.

 

Työni on todella monipuolista, eikä oikeastaan mikään päivä ole täysin samanlainen. Henkilöstön kehittämisen alueelta minun tehtäviini kuuluu pääasiassa ajankohtaiskoulutusten käytännönjärjestelyt, kuten aikataulujen sopiminen kouluttajan kanssa ja tiedonvälitys osallistujille. Olen käytännössä linkkinä kouluttajan ja koulutukseen osallistuvien henkilöiden välissä.

 

Rekrytoinnin alueelta iso osa työtäni on työnantajamielikuvaan kuuluva oppilaitosyhteistyö. Sen osalta olen muun muassa päässyt järjestämään opintoryhmille vierailuja ABB:n eri yksiköihin Vaasassa, sekä saanut olla mukana rekrytointimessuilla ABB:ta edustamassa. Sosiaalista mediaa unohtamatta olen ollut mukana päivittämässä ABB Uralle -Facebook-sivustoa, käyhän sinäkin tykkäämässä! ; ) Lisäksi päivitän koko ABB Oy:n henkilöstön intrasivuja ja olen päässyt käyttämään ensimmäistä kertaa työelämässäni sitä kuuluisaa SAP:ia. Autan myös kaikkia tiimimme jäseniä heidän arkipäiväisissä töissään, mitä he nyt keksivät minulta pyytää : )

 

Alussa  minua hieman jännitti työn nopea tempo ja monet muistettavat asiat. Olen kuitenkin aina tykännyt asioiden organisoimisesta, järjestämisestä ja muistilistoista, joten tämän työn hektisyys on sopinut minulle loistavasti. Jos olen epävarma, tärkeää minulle on saada kysyä apua. Työkaverini ovat olleet todella avoimia ja ystävällisesti auttaneet minua pienimmissäkin kysymyksissä. Tärkeää on olla itse rohkea ja uskaltaa kysyä apua, sen verran nöyrä saa olla : ) Kysymällä asiat saadaan kerralla oikein hoidettua, ja kunnolla hoidetusta työstä saa enemmän työkavereiden luottamusta ja myös lisää vastuuta työpaikalla. Kesäharjoittelijat ovat työpaikalla vain muutaman kuukauden, joten ei kannata heittää aikaa siihen että olisi epävarma tekemisestään. Tsemppiä kaikille kesätyöntekijöille, olit sitten uudessa kesätyöpaikassa tai jo aikasempien vuosien konkari.

 

Mukavaa kesän jatkoa ja nauttikaa auringosta!

Terkuin, Salla