Jobbet i glasskiosken kändes sommaren 1995 som en lottovinst. Nittiotalets lågkonjunktur var ännu aktuell och det var svårt att få ett jobb till sommaren. Somrarna i början av nittiotalet hade dessutom varit soliga så glasskiosken nere i hamnen kändes som en superlockande tanke. Sommaren innan hade jag jobbat som gurkplockare, ett tungt och svettigt jobb. Nu skulle det bli varmt och dessutom fick man som tjänsteförmån äta så mycket glass man orkade. Inte illa.

Sommaren blev dock inte helt som jag tänkt det. Det blev nämligen en av århundradets regnigaste somrar. Och jag satt inlåst i en plåtlåda och lyssnade på hur regnet smattrade ner. Kunder var få, riktigt få. Några soliga dagar blev det ju också. Då flockades desto fler vid kiosken för att njuta av glass. Men de flesta dagar var otroligt tysta. Jag hann däremot äta en hel del glass (efter den sommaren åt jag inte glass på tio år) och läsa många böcker i väntan på kunderna. I ärlighetens namn var det ganska tråkigt. Men å andra sidan lärde jag mig att uppskatta ett regelbundet jobb också om det var tråkigt och jag kom även till insikten om att ett jobb inte alltid är roligt. Dessutom fick jag lära mig hantera en kassa. Och sist men inte minst måste det nämnas att jag fortsättningsvis är riktigt duktig på att vrida ihop stiliga, stora glassbollar.

Carl Haglund ja sateinen jäätelökesä

Työ jäätelökioskissa tuntui kesällä 1995 lottovoitolta, sillä lama vaikutti edelleen ja kesätöiden saaminen ei ollut  itsestäänselvyys.  Koska 1990-luvun alun kesät olivat olleet aurinkoisia, satamassa sijaitseva jäätelökioski houkutteli työpaikkana.  Kenties tähän vaikutti myös edelliskesän rankka ja hikinen työkokemukseni kurkunpoimijana. Työetuihini kuului myös rajoittamaton jätskinsyöntioikeus. Ei paha.

Kesästä ei kuitenkaan tullut sellainen kuin toivoin. Siitä tuli itse asiassa yksi vuosisatamme sateisimmista. Asiakkaita oli vähän, jos ollenkaan ja niinpä löysin itseni jätskikopista kuuntelemasta sateen ropinaa.  Jätskin syönnille oli toisaalta paljon aikaa (sen kesän jälkeen en syönyt jäätelöä kymmeneen vuoteen),  ja asiakkaita odotellessa ehdin lukea monta kirjaa. En voi kuitenkaan kieltää, etteikö homma olisi tuntunut vähän tylsältä.

Oli kokemuksessa silti hyviäkin puolia. Opin arvostamaan säännöllistä, tylsältäkin tuntuvaa työtä ja ymmärsin, ettei työ voi aina olla hauskaa. Lisäksi opin käsittelemään kassaa. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä:  minusta kehittyi aikamoinen jätskitaituri. Osaan edelleen pyöritellä isoja ja tyylikkäitä jätskipalloja.

Pohjoismainen luontoleiri oli ensimmäinen kesäduuni, josta sain palkkaa. Töissä opastin pohjoismaisia osallistujia Kokemäen Puurijärvellä. Erikoisinta oli se, että TV2 kuvasi siellä samaan aikaan fiktiivistä ohjelmaa luontoleirillä olevasta pojasta. Pääsin esiintymään tuotantoon ja pian sain ihmetellä itseäni ensimmäistä kertaa telkkarista. Seuraavat kesät sujuivatkin sitten vähän toisenlaisissa merkeissä perheeni tilitoimistossa.

Ensimmäisen työviikon aikana kerrottiin jatkuvasti juttuja arinasta. Ihmettelin, että eikö täällä osata muusta puhua. Kuuntelin kuitenkin jutut tarkkaan, olihan kyse ensimmäisestä työpaikastani. Toisella viikolla tuli käsky viedä arinahöylä mestarikoppiin. Tämä tuntui tärkeältä. No, arinahöylän sijaan löytyi tuhti kakkosnelosen tukki. Minua oli narutettu. Makea nauru kuului taustalta. Tähän lankaan menivät kaikki uudet. Arinahöylää ei ole olemassakaan.

Linkosuon kesätyö oli minulle tärkeä avaus työelämään. Yhteys on säilynyt tähän päivään asti. Talven presidentinvaalikampanjan aikana, joulun alla 2011, kävin avaamassa uuden tuotantolinjan Linkosuon Mannakorven leipomossa.

Työskentelin muutamana kesänä joukkuekavereideni kanssa Helsinki Cupin, Stadi Cupin ja muiden suurten turnausten aikana Käpylän urheilupuiston kiskoilla. Teimme todella pitkiä päiviä, mutta työ oli mukavaa. Tärkeintä ensimmäisten palkkojen lisäksi oli työporukan hyvä yhteishenki. Autoimme toinen toisiamme ja meille kehittyi aivan oma työpaikkahuumorimme. Oli myös mukavaa päästä palvelemaan ulkomaalaisia asiakkaita ja selvittelemään molemminpuolisesti vajaalla kielitaidolla ostoksia. Koko ajan tuli vastaan uusia tilanteita ja piti osata reagoida erilaisissa tilanteissa. Opimme nopeasti ja osasimme varautua siihen, että sateisella säällä meni makkaraa ja kahvia, aurinkoisella limua ja jäätelöitä. Sääennusteita tarkkaillen mietimme jo valmiiksi seuraavan päivän tarpeita. Myöhemmin olen ollut kesätöissä mm. hampurilaisravintolassa, ministeriössä ja puisto-osastolla.

Py­rin ai­na te­ke­mään poi­mi­ja­po­ru­kan par­haan tu­lok­sen, min­kä vuok­si aloi­tin työ­päi­vän jos­kus jo aa­mu­vii­del­tä. Sain­kin isän­näl­tä ke­hu­ja ‘Nui­ja­maan no­peim­pa­na man­si­kan­poi­mi­ja­na’. Kun olin kolmena kesänä poiminut mansikoita,  pää­sin nos­ta­maan kan­to­ja tur­ve­suol­le. Kui­va­te­tus­ta pöl­lyä­väs­tä suos­ta nos­tet­tiin kan­to­ja ja hei­tel­tiin nii­tä edel­lä kul­ke­van trak­to­rin la­val­le. Kas­vot oli­vat ai­van mus­tat työ­päi­vän päät­teek­si.

Yliopistossa opiskellessani meillä pälkähti kavereiden kesken päähän ryhtyä torikauppiaiksi. Perustimme jokainen oman toiminimen, ostimme kimpassa myytävää tavaraa ja lähdimme kiertämään maatalousnäyttelyjä, urheilutapahtumia, kesätoreja ja messuja. Kauppasimme lähinnä keittiötarvikkeita: kahvin kestosuodattimia, muovisia vihannesleikkureita, liikkuvia hanasuuttimia ja perunankuorimaveitsiä. Tuona aikana opin, että myyntityö ja sen tulos ovat omasta aktiivisuudesta kiinni. Ja pärjäsin hyvin. Huikkasin ihmisille siinä myyntipöydän äärellä että tulkaahan katsomaan käänteentekevää uutuutta. Vedin kunnon show’n ja pyyhkäisin likaisen ikkunalasin puhtaaksi myynnissä olevalla ikkunaliinalla. Kauppa kävi, tienasimme hyvin, kulutimme vähän ja majoituimme leirintäalueilla. Eikä päivän jälkeen jaksanut muuta kuin mennä saunaan, uimaan ja nukkumaan. Mutta se jos mikä oli huikeeta ja opettavaista myyntimiehen hommaa.

Työskentelin postinkantaja aikana jolloin posti oli vielä Posti, ja kotipaikkakunnalla oli siihen aikaan viitisenkymmentä työntekijää konttorissa. Olen miettinyt, mitä se on merkinnyt minulle kun olin siellä pari-kolme kesää ja joulun pyhinäkin. Kun hain kansanedustajaksi 28-vuotiaana ihmiset kotipaikkakunnalla ajattelivat minusta, että hän on yksi meistä ja kantanut meille postia. Sillä oli kyllä merkitystä.

Ensimmäinen kesätyöni oli 16-vuotiaana lukiolaisena vaatetusliikkeessä Kokkolassa. Olisin halunnut aiemminkin kesätöihin, mutta en saanut vanhemmiltani lupaa.  Olin töissä alusvaateosastolla ja lisäksi myin metritavarana verhoja. Työssä oli mukavaa olla tekemisissä ihmisten kanssa. Kesätyöstä on todella hyviä muistoja ja erityisesti työstä on jäänyt mieleen miten useat isännät tulivat ostamaan vaimoilleen kerrastoja. Motiivina työskentelyyn oli myös oma raha mutta ennen kaikkea itsenäistyminen ja kokeilu seistä omilla jaloillaan. Liikkeen omistaja oli perhetuttu, ja olin ennen kesää ollut samassa liikkeessä jouluapulaisena, joten tätä kautta sain myös kesätyön.

Ensimmäinen kesätyöni oli 1960-luvulla SOK:n keskusvarastossa. Omakohtainen kokemukseni oli se, että tehtävä opetti tiettyä kuria, sääntöjen noudattamista ja ennen kaikkea vastuuta. Vastuu on nuorille tärkeä asia oppia ja työpaikka on yksi paikoista, joissa oppii kantamaan vastuuta. Myöhemmin kuvaan tuli vastuullinen kesäduunin tarjoaja, joka lähti kehittämään työntekijää eli minua. Toivon että jokaisella olisi samanlainen kokemus ja pystyisi kehittymään työssä saaden seuraavana kesänä vastuullisempia tehtäviä. Tämä on sellainen kaari, johon on hyvä tarttua, ja näin saada nuoret mukaan. Moni työnantaja onkin näin tehnyt ja onnistunut palkkaamisessa ja nuorten kehittämisessä.